Sivut

maanantai 15. lokakuuta 2012

Ihana, ihana ompeluviikonloppu!!


Miten paljon saakaan viikonlopun aikana ommeltua, kun kukaan ei ole roikkumassa jaloissa tai pyytämässä sitä ja tätä, saatikka että tarvitsisi huolehtia huushollista!? Saa vain OMMELLA ja nauttia muiden ompeluintoilijoiden seurasta, inspiksistä ja hyvistä vinkeistä! Kyllä, viime viikonloppuna Jyväskylässä järjestettiin ompelumaratooni :) Paikkana mahtava Taitokeskus Aivia!
Maratooni antaa kyllä turhan hektisen kuvan tapahtumasta, sillä tunnelma on hyvin leppoisa ja kiireetön. Jaettiin ajatuksia ja vinkkejä sekä autettiin toisiamme kiperissä tilanteissa tarpeen vaatiessa. Ja muistettiin jopa syödäkin välillä ;)
Tässä muutamia viikonlopun aikana valmistuneita juttuja (kaikkia en ehtinyt vielä kuvaamaan...)

Kaverin vastasyntyneelle pojalle tein trikootilkkupeiton, välissä ohutta vauvanpeittoa, toisella puolen fleece.


Peiton kyytipojaksi tein parit potkuhousut. Kaava Suuri Käsityölehden 2/1993. Koko on 50, mutta vastaa n. 56/62.


Pienen vauvan ylpeälle isoveljelle vein 5-vuotissynttärilahjaksi fleecepaidan kylmiä kelejä varten. Koko on n. 122/128 (yritin tehdä sen verran reilun että mahtuisi sisäpaidan päälle..). Sain kokeilla ompelumaratoonilla kaverin uutta peitetikkikonetta, kivan näköistä jälkeä se kyllä tekee! Vaikka en tiedä riittäisikö hermot sellaisen koneen kanssa, se ei olekaan niin yksinkertainen peli mitä olen joskus luullut... Aikamoista värkkäämistä!


Tikkasin paitaan kaksi tähteä (laiska kun olen applikoimaan..). Handmade-merkkejä tilasin Royal-tuotteelta.


Tässä vielä muutama kuva touhun keskeltä...



Laittelen lisää kuvia viikonlopun tuotoksista jahka ehdin...! 

Hyvää viikonalkua!



3 kommenttia:

  1. Nyt kyllä harmittaa, etten lähtenyt mukaan... hienoja olet saanut aikaiseksi!

    VastaaPoista
  2. Ehkäpä sinne osaan 2?! On se vaan niin rentouttavaa :)

    VastaaPoista
  3. oih! upeita ompeluksia ja ihana, ihanaa tapahtuma tuollain - olen ihan vähän kade... :)

    VastaaPoista