Sivut

sunnuntai 30. joulukuuta 2012

Pipo(kokeilu)ja

Selkee piposunnuntai.
Mies on joskus aikaa sitten pyydellyt pipoa, mutta olen pähkäillyt mallin kanssa kun lörppö ei kelpaa ja ne on ainoita mitä olen kunnolla osannut tehdä.. 
Rupesin kuitenkin kokeilemaan "normi"mallia.
Noh, ensimmäisestä tulikin liian pieni, mutta onneksi sopiva neljäveelle :)



Pipot näyttää siis tältä, tässä isompi versio (pienempää en enää saanut neljäveen päästä pois...)


Tässä isompi pipo käytössä.. Perheen miesväki sai siis (vahingossa) tiimipipot..


 Pienempään laitoin vuoreksi sinistä fleeceä, isompaan oranssia. Päällinen on velouria, myös tähti.


Lisäksi tein vielä muutaman lörppömallin, yksi näistä lähtee maailmalle, muut ompelin ihan vaan huvin vuoksi. Toisen pilvipipon taidan ottaa omaan käyttöön. 
Nämä molemmat velourit on KVK:sta 2-laatua. Tosin pilvessä ei ollut mitään muuta vikaa kuin toisessa reunassa kangasta n. 5 cm suiro jossa ei ollut kuviota. Tähdessä oli jotain pieniä värivirheitä, niinkuin tuosta kuvasta näkyy, jotkut tähdet ovat vähän epämuodostuneita.


4 kommenttia:

  1. Kivoja pipoja! haluaisin vielä kommentoida joulukuun alun postaukseen jossa oli kuva kivan näköisestä vaunuverhosta.Varmasti myös lämmin,mutta oletko huomioinut miten vaunujen ilmanvaihdon?Jos laitan noin paksun verhon kuomun eteen ja jos vaununkopassa ei ole samalla mitään "tuuletusikkunoita" takaosassa auki niin kuomun sisällä hiilidioksidipitoisuus nousee vaarallisen korkeaksi vauvan nukkuessa ja hengittäessä noin pienessä tiiviissä tilassa.Olen joskus kauhuissani katsonut pakkaspäivänä kun vaununkopan eteen on heitetty fleecepeitto tms.Harson läpi ilma kulkee,mutta ei tuollaisten paksujen peittojen.Jostain pitää tulla korvausilmaa ja jostain pitää hiilidioksidin poistua.Ja anteeksi,jos huomautukseni on turhaa sinun kohdallasi.Terv.lastensairaanhoitaja

    VastaaPoista
  2. Heippa lastensairaanhoitaja! Hmm, enpä ajatellut että vaunuverho olisi niin paksu että olisi tuollaista ongelmaa. Ja tuossa on ohut fleece + ohut puuvilla, joten en ehkä ajattelisi että on niin paksu.. Tiedä sitten.
    Enkä tosiaan koskaan ole kellään kuullut että olisi ollut tuollaisia vaaratilanteita? Ja itsekin olen kaksi talvivauvaa saanut pidettyä hengissä, vaikka välillä olen sen paksun peiton laittanutkin vaunun suojaksi kovemmilla pakkasilla.. Uskon että kyllä ilma aina sen verran vaunuissa kiertää! Voin tietysti olla väärässäkin. Kiitos kuitenkin kommentistasi!

    VastaaPoista
  3. Kaipa niitä vaunuja on erilaisia,mutta oikeesti nyt kun oman muksun menopelejä tutkailin (Briot) niin eipä tuonne juuri ilma-aukkoja jää jos jalkapeite ja kuomu on paikoillaan ja vielä aukon edessä joku peitto!! Tuli aika karmee olo itelle kun oon siinä kanssa filttiä pitäny kylmällä ilmalla.Miksei tollasesta asiasta puhuta esim.neuvolassa? Tai siis ei mulle ainakaan oo puhuttu. Joku harso on tietty eri juttu.Siitähän nyt kulkee ilma läpi. Nim.talvivauvan äippä

    VastaaPoista